Aura Hakuri: Kaverit – Kompisarna 8.8. – 1.9.2012

“Vuodesta 2003 asti olen tehnyt hahmoja. Ensin sekatekniikalla paperille, sitten leikannut ne ääriviivoja myöten irti kuin paperinuket. Paperinukkeja ne eivät kuitenkaan ole, vaan kutsun niitä hahmoiksi tai tyypeiksi. Aluksi tyypit syntyivät, kun jokin maalaus oli päätynyt täysin ratkaisemattomaan tilaan; osat olivat hyviä, mutta kokonaisuus ei. Leikkasin hyvät kohdat ja hahmot irti kollaaseja varten.

Ajan kuluessa huomasin tekeväni tyyppejä ihan varta vasten. Niitä rupesi syntymään paljon, erikokoisia ja keskenään erilaisia. Suurimmat tyypeistä olivat kolmimetrisiä ja pienimmät vain muutaman sentin mittaisia. Hahmot ovat seikkailleet näyttelyissäni, mutta aina sivuroolissa, osana suurempaa näyttelyinstallaatiota.Kaverit – Kompisarna -näyttelyssä nämä tyypit ovat pääosassa. Ne ottavat näyttelytilan omakseen täyttäen gallerian lattiasta kattoon, piiloutuen yllättäviinkin paikkoihin. Syntyy pieniä tarinoita ja keskusteluita.Tämä näyttely on välitilinpäätös tai jäähyväisnäyttely hahmoille. Olemme tulleet tyyppien kanssa yhteisen tiemme päähän – tai ainakin risteykseen. Ehkä matkamme jatkuu vielä yhdessä, mutta toisenlaisena kuin tähän asti.”

Näyttelyn avajaisia vietetään 8.8. klo 18–20, Tervetuloa!

Näyttelyn yhteydessä esitetään Maalarikissat-performanssi (työryhmä Linda Granfors ja Aura Hakuri). Tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin näyttelyn Facebook-tapahtumasivulla.

Leave a comment

Filed under Exhibitions

Comments are closed.